Me naiset olemme mestareita hankkimaan itsellemme huonon omatunnon. Yrittäjänä sen saa kun on pitkiä päiviä töissä, on huono omatunto siitä, että pitäisi olla perheen luona kotona. Jos taas olet kotona, huono omatunto vaivaa, että pitäisi olla töissä. Huono omatunto kolkuttelee olkapäällä jos otat aikaa itsellesi ja lähdet vaikka vapaapäivänä yksin kaupunkiin. "Mitä mä täällä teen, kun kotonakin olisi ollut hommia?" Jos löhöt sohvalla, huono omatunto muistuttaa lenkille lähdöstä. Puolison kanssa pari kertaa vuodessa vietettävä kahdenkeskinen aika aiheuttaa huonoa omaatuntoa, ainakin hotelli pitää valita sen mukaan, missä lapset eivät viihtyisi. Kylpylä ei tule kuuloonkaan! Työpäivän jälkeen lapsi pyytää pelaamaan Afrikan tähteä... "Voi kun nämä pyykit pitää kääriä ja ruokaakin laittaa..." Ja jälleen iskee huono omatunto. Arjen esimerkkejä tästä asiasta löytyy lukematon määrä.

Viime päivinä minun omaatuntoa on kolkutellut Pikku O:n päätös. Kuulostaa oudolta, mutta niin vain on. Pesäpallo on Pikku O:n kesälaji ja hän on pelannut jo viisi vuotta samassa joukkueessa pelipaikkana pääosin lukkari, josta hän ei tykkää. Sanoipa viime kesänä inhoavansa pesäpalloa, kun pitää olla lukkari. Viime kesän jälkeen isomman joukkueen pelinjohtaja oli hänestä kiinnostunut. Näin Pikku O:lle tarjoutui mahdollisuus vaihtaa joukkuetta. Syksy annettiin aikaa rauhassa miettiä ja nyt kun harjoituskausi alkoi, päätös joka ei ollut helppo, oli tehtynä. Vaihtelun halu, uudet haasteet ja pelipaikka ulkokentällä olivat syyt, jotka johtivat joukkueen vaihtoon. Miksi minä tunnen nyt huonoa omaatuntoa? Miksi tämä asia vaivaa niin, etten saa nukuttua kun yöllä herään? Olisiko meidän pitänyt olla kertomatta, että hänestä oltiin kiinnostuneita? Olisiko meidän pitänyt ohjata hänen päätöstään toiseen suuntaan? Pääasia tottakai on, että lapsi on onnellinen.

Mutta mistä minä saisin synninpäästön tässä asiassa?