Vuosien mittaan olen oppinut olemaan itselleni armollinen. Enää ei ikkunoita tarvitse pestä joka pinnasta kaksi kertaa vuodessa. Vain joka toinen vuosi avaan ne...muuten pesen sisältä ja ulkoa. Nyt on ikkunoiden perusteellinen pesu suoritettu ja koti sisustettu jälleen talvikuntoon, mikä tarkoittaa sitä, että olohuoneessa on taas minun voimaa antava punainen mattoni. Puhtaissa ikkunoissa on uudet verhot ja talvipesämme on valmis. Myös liikkeeni ikkunat on pesty, äiti oli apuna eräänä aamupäivänä, kun asiakas jätti tulematta.

Syksy on minulle parasta vuodenaikaa, olen sen varmasti jo ennenkin kertonut. Ruska, viileät päivät ja pimeät illat kynttilöineen ovat asioita, joita jaksan hehkuttaa. Töissä on onneksi jo hiukan rauhallisempaa, töitä toki riittää aamusta iltaan, mutta ei ole niin mahdoton kiire.

Leipominen on jäänyt vähemmälle, ainoastaan tilauskakkuja olen tehnyt. Tämä kakku tuotti ongelmia...


Hankin kuviomaton, jollaisella saa marsipaaniin tai sokerikuorrutteeseen kuvioita. En ottanut huomioon sitä, että reunapursotukset eivät tartukkaan marsipaanin reunaan ja ne alkoivat tipahdella. Sain jotenkuten asian korjattua ja otin tästä opikseni. Kakun väritys oli asiakkaan toive ja täytteenä mansikkamousse.