Blogini ensimmäinen kirjoitus ilmestyi päivälleen vuosi sitten. Enpä olisi uskonut, että jäin tähän näin "koukkuun". Iso O on päiväkirjani, jota te saatte lukea, seurata meidän perheen tapahtumia ja herkutteluita. Uusia tuttavuuksia olen tämän vuoden aikana saanut, useita blogeja seuraan itse säännöllisesti ja monesti kommentoin heidän kirjoituksiaan. Saas nähdä montako vuotta Iso O-blogilla on vielä edessään.

Mennyt viikko sisälsi normaalien menojen lisäksi kurssi-illan (uusia tukkatuulia..), hammaslääkärikäynnin (lohjennut paikkaus..), 466 maustepurkin lajittelun (jääkiekkojoukkueen varainhankinta..), omien hiusten kuntoon laiton (minäkin pääsen joskus kampaajalle..), olohuoneen uuden ruokapöydän haun (pitkään suunniteltu pöydän hankinta/etsiminen päättyi..), Amerikan serkkuni kyläilyn ja poikien jääkiekkokauden avauspelin, jonka hävisivät 5-9.

Kuvassa Italialainen tiramisu (ohje), jolla herkuteltiin viikonloppuna.