Eilisen sateen jäljiltä tänään on koivuissa taas isommat lehdet. Kesä tulee kovaa vauhtia.

Meillä on väki ollut nuhaista ja yskäistä. Minä toistaiseksi terveemmästä päästä. Lauantaina olimme mumman ja Pikku E:n kanssa kaupungissa vähän asioilla. Ei suurempia hankintoja, tärkein oli tukusta haetut pesiskioskikarkit. Olen pitänyt jo kahtena kesänä poikien kotipeleissä kioskia, josta saadut varat menevät joukkueen hyväksi.

Äitienpäivä vietettiin rauhallisissa merkeissä. Syömässä kävimme seurakuntatalolla, jonne moni muukin äiti perheineen oli saapunut. Haudalle veimme orvokit ja mumman luona kävimme kakkukahvilla. Iltapäivä menikin autoradan kanssa puuhatessa. Minä katselin kutimen takaa, kun muut intoutuivat hurjastelemaan. Veljenpoika J käväisi ja toi minulle ruusun. Ruusuja sain myös rakkailtani ja Pikku E oli askarrellut ihanan kortin. Äitienpäivän kakku oli ihanan raikas, ohje tulikin jo aiemmin kirjoitettua.

1241968873_img-d41d8cd98f00b204e9800998e