Vietimme viime sunnuntaina esikoispoikamme, Pikku O:n rippijuhlia. Olin koko viikon lomalla ja sain kaikessa rauhassa leipoa ja siivota. Pikku O tuli maanantaina rippileiriltä ja heti tiistaiaamuna kuudeksi töihin. Hän saa olla kolme viikkoa kesätöissä samassa paikassa, kun viime kesänäkin.
Jännitimme viikolla, että minkälainen sää on juhlapäivänä. Sää oli mitä mainioin, saimme olla ulkona terassilla. Kirkossa ollessamme ystäväni T tuli laittamaan uudet perunat kiehumaan ja viimeistelemään laittamani ruuan. Saimme läheisten kanssa istua suoraan syömään. Perunoiden lisäksi itsetehtyjä lihapullia, kasvisgratiinia, viher- ja tomaattisalattia, pastasalaattia ja silliä sekä lohta.
Kolmelta tuli sitten muitakin vieraita. Kahvipöydässä mansikkakermakakku, vadelma-kinuskihyytelökakku, voileipäkakku, pikkuleipiä, marenkeja sekä mumman tekemä arabialainen maustekakku. Pikku O:n kummitäti M esiintyi kolmeen kertaan päivän aikana miehensä kanssa. He lauloivat ihania lauluja ja olipa H tehnyt Pikku O:lle ihan ikioman laulunkin!
Juhlat olivat aivan ihanat ja Pikku O tykkäsi ihan valtavasti, vaikka olikin aika väsynyt työviikon ja lauantain pesispeli reissun jälkeen.