Syksy saapuu pikkuhiljaa, villasukat ja lämpimät vaatteet on syytä ottaa käyttöön. Pikku O:lla alkoi jääkiekkoharkat, tänä vuonna onneksi kahtena iltana puolitoista tuntia. Viime vuonna oli ajettava kolmena iltana kolmenkymmenen kilometrin päähän jäähallille tunnin kestäviin harkkoihin. Olemme Pikku E:n kanssa ottaneet toisen noista harkkailloista uimaillaksi, ehdimme hyvin uida polskutella sillä aikaa, kun Pikku O on jäällä.

Pesäpallokausi alkaa olla ohi, ensi viikonloppuna on Pikku O:n lopputurnaus. Eilen oli Pikku E:n joukkueen lopputurnaus. He ovat kaikki pelinsä hävinneet...yhtään jaksovoittoakaan ei ole tullut. Kehitystä, oppia ja hienoja muistoja yhdessä ystävien kanssa sitäkin enemmän. Niinpä eilisen jumbofinaalin 2-0 voitto oli valtava ilonaihe! Kesän hävityt ottelut ovat kuin poispyyhityt, tuo voitto kruunasi hienon pesiskauden.

Eräässä ensi-illassakin kävimme viikko sitten.... paikallisen Nuorisoseuran jo neljäs lapsille suunnattu kesänäytelmä, tänä vuonna Aladdin ja taikalamppu. Pikku O oli mukana ensimmäisenä vuonna Prinsessa Ruususessa kokkipoikana, mutta muina vuosina hän ei enää halunnut mukaan, kun tuo pesäpallo vie niin paljon aikaa kesästä. Näytelmä oli jälleen hieno ja hyvin toteutettu.

Tälläinen suklaatäytekakku lähti kummityttöni mukana mökkeilemään: