...tapahtui lopullisesti viime tiistaina, kun lapsilla alkoi koulu. Pikku E aloitti toisen kouluvuotensa ja Pikku O kuudennen. Olen ennenkin sanonut, että loman jälkeen tavalliseen arkeen paluu tuo rytmin ja eräänlaisen turvallisuuden tunteen. Lapsemme saivat kuulla taas "naispuhujaa", kun sanelin  säännöt: nukkumaan klo.21.00, valot pois 21.15. Jos haluaa lukea kauemmin, silloin mennään aiemmin sänkyyn. Toki myös Iso E oli näitä ohjeita kanssani luettelemassa. Mielestämme lapset tarvitsevat Rakkautta, Rajoja ja Säännöllisen Päivärytmin. Kun saavat tarpeeksi unta ja ruokaa, jaksavat virkeinä koulussa ja harrastuksissa.

Harrastuksista Pikku O:lle rakkain, eli jääkiekko alkoi samana päivänä, kun koulu. Seitsemäs vuosi ja harjoitukset kolme kertaa viikossa. Iso E toimii joukkueen valmentajana ja näinollen myös autokuskina, hallille kun matkaa on noin kolmekymmentä kilometriä. Pikku E:n harrastus, eli palloilukerho ei ole vielä alkanut. Se onneksi on omalla paikkakunnalla.

Viime viikolla olimme Pikku E:n ja äitini kanssa kuuntelemassa Luovan toiminnan laulukurssin päätöskonserttia. On jännä juttu, miten tuollaisessa tilaisuudessa minulta tulee itku, koskettavia lauluja ja upeita esityksiä. Harvoin itken teatterissa tai varsinkaan elokuvissa. Musiikki koskettaa ja sanoitukset ovat minulle tärkeitä. Itku kyllä tuli lauantain kesäteatteriesityksessä, oli se niin upea esitys, varsinkin nuori poika, joka lauloi niin, että ihokarvat nousi pystyyn. (Sama tilanne oli laulukonsertissa, kun eräs tuttu tyttö, joka on kaunis, kuin taivaasta pudonnut enkeli, lauloi Hallelujah)

Kesän viimeiseen kesäteatteriesitykseen ja sen jälkeen pizzalle menimme ystäviemme M:n ja T:n kanssa, lapset jäivät mummalle. Oli mukavaa pitkästä aikaa mennä ilman lapsia hyvien ystävien kanssa. Sateinen ja kylmä sunnuntai vietettiin kotona, leivoin vähän ja oltiin vaan. Katseltiin lasten lapsuusvideoita ja tehtiin pieni kävelylenkki ennen saunaa.