Nyt se on ohi. Puolen vuoden rankka harjoituskausi. Rankka siksi, että työn ja perheen lisäksi olen käynyt kaksi kertaa viikossa näytelmäharjoituksissa. Harrastettuani nyt kaksi vuotta kansalaisopiston näytelmäpiirissä, ymmärrän, miten vaativa työ näyttelijöillä on. En likimainkaan yllä ammattilaisten tasolle suorituksessani, enkä vertaa itseäni heihin, mutta kaikkeni annan. Täytyy hattua nostaa niille, jotka työkseen näyttelevät!

Kuitenkin sen energian, jonka tuohon projektiin olen uhrannut, saan nyt yleisöltä moninverroin takaisin. Se on ihan uskomaton tunne! Jossain vaiheessa harjoituskautta olin niin väsynyt, että ajattelin, etten moiseen enää ryhdy. Nyt jo ajatukset ovat muuttuneet...mitähän kivaa me ensi vuodeksi keksitään?!

Ensi-illan jälkeen vietimme iltaa yhdessä. Lauloimme karaokea ja parin viinilasin jälkeen olimme jo sitä mieltä, että tehdään ensi vuonna musikaali.....heh, heh...Siitä tuskin koskaan tulee mitään. Porukka on aivan mainio, siitä olemme yhtä mieltä. Ohjaajamme on ammattilainen, joka saa ainakin meiltä ansaitsemansa arvostuksen.

Karaoke, kellon siirtäminen ja sunnuntain päivänäytös söi naista...Vielä neljä esitystä on jäljellä. Viimevuotista näytelmää esitimme 12 kertaa. Tämän saldo jää kuuteen.