Maanantaina se alkoi. Se oli kauheaa. Pahin vaihe kesti 16 tuntia. Tässäkö on loppuni, ajattelin...tähänkö mun nyt pitää kuolla...norovirukseen!?! Yrittäjänä minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin perua asiakkaat. Se on kallista sairastamista. Mutta minkäs teet. Hauska (jos norossa yleensäottaen on mitään hauskaa...) juttu oli se, että vastanäyttelijäni P sairastui samalla kellonlyömällä. Torstaina oli jaksettava jo töihin, vaikka heikotti. Ja illalla oli taas näytös. Kukaan muu meidän perheestä ei sairastunut, mikä sinänsä oli ihmeellistä. Noro kun on aika helposti tarttuva. Perjantaina lähtivät meidän miehet jääkiekkoleirille ja pelko oli suuri, josko tauti pilaisi kaiken. Mutta onneksi ei.

Meillä oli siis Pikku E:n kanssa "tyttöjen viikonloppu". Nykyään tämä tekniikka on niin ihmeellistä, että saatoimme kotona katsoa netistä suorana turnauksen pelit. Niinpä vietimme koneella lauantaina pari tuntia, kävimme ulkoilemassa ja illalla oli näytös. Katsomo oli täynnä ja palaute on ollut positiivista.

Pienellä kyläkoululla oli sunnuntaina päivälliset ja sinnehän me naiset kolmessa polvessa suuntasimme. Perheenäidille mukavaa, kun pääsee valmiiseen ruokapöytään, eikä tarvitse tiskata. Iltapäivällä lähdimme katsomaan ohjaajamme nuorten ryhmän esitystä. Esitys oli oikein hauska ja nuorten tekemisen ilo näkyi. Kotiin oli sillä aikaa palanneet turnauksen jumboiksi jääneet väsyneet miehet.