Olen pessyt talvivaatteita oikein urakalla. Pesukone on pyörinyt useamman kerran. Sää oli mitä mainioin pyykkien kuivatukseen. Pari mattoakin kuivaa telineellä. Eteisen kaapit siivosin ja olohuoneemme sai kesäilmeen. Talvisin värinä on punainen ja sen eri sävyt. Haikeana käärin varastoon ihanan ison, punaisen, energiaa antavan lankamaton. Nyt olohuoneen tehostevärinä on turkoosi.

Naiset kolmessa polvessa ehtivät molempina päivinä myös teatteriin. Lauantaina olimme katsomassa nuorten harrastajien esitystä. Kaunis, lumoava tarina, joka miellytti meitä kaikkia. Jäi hyvä mieli. Sunnuntaina olis voinut jäädä jatkamaan haravointia...

Puutarhahommiakin nimittäin ehdin aloittaa. Omenapuut kävi ammattilainen parturoimassa. Haravointi ja "talventörrötäjien" poisto onnistuu minulta kyllä. Ja heti rakot käsissä.... Lapset keskittyivät trampoliinilla hyppimiseen. Hokivat sen kokoamista jo useamman päivän. Ja kyllä he siellä viihtyvätkin. Hurjia temppuja turvaverkon suojassa tietenkin. Pyörryttää pelkkä katsominen...

Iso E oli koko viikonlopun jääkiekkovalmentajien koulutuksessa. Ensi viikon hän on lomautettuna. Työpaikka onneksi säilyy, mutta vain joka toinen viikko on töitä.

Nyt kun lumi on sulanut ja kasvit heräilee, niin minäkin herään. Kevään kurjuus väistyy ja energiaa riittää! Ja se on kumma juttu, että kun mies on pois kotoa, niin kaikenlaista järkevää saa aikaan....vaikka tunteja oli samanverran kuin viime viikonloppuna!